Tunnistamista ei tarvitse säikähtää

Tunnistamista ei tarvitse säikähtää


Anonyymiys houkuttelee, mutta joissain tilanteissa se voi tulla tosi kalliiksi. Kannattaako se koskaan?

Lähdin puntaroimaan anonymiteetin mahdollisia suojavaikutuksia seuraavien esimerkkien innoittamana.

Olen rannalla ottamassa aurinkoa, kunnes saan sairauskohtauksen, joka johtaa tajuttomuuteen. Muut auringonpalvojat huomaavat tilanteen ja hälyttävät apua paikalle. Ensihoitajat ryhtyvät työhön ja minut viedään ambulanssilla sairaalan ensiapuun. Minulla ei ole minkäänlaisia henkilöpapereita mukanani, joten hoitohenkilöstö tietää minusta vain sen, mitä oireista päättelee ja mitä hoitotoimenpiteiden yhteydessä selviää. Hoidon tehokkuus kärsii ja voi johtaa vakaviin seurauksiin.

Olisiko tässä tilanteessa hyvä, että hoitohenkilöstö olisi voinut tunnistaa tajuttomankin potilaan biometrisestä rekisteristä ja hoitaa häntä (minua!) tehokkaimmalla mahdollisella tavalla?

***
Kaikista ehkäisevistä toimista ja varautumisesta huolimatta yritykseni joutuu kiristysohjelman uhriksi. Ongelma havaitaan nopeasti ja rajataan, mutta osa liiketoiminnan kannalta tärkeitä tietoja on salattuna ja niiden avaamiseksi vaaditaan lunnaita bitcoineina. Inhimillisen menettelytapavirheen vuoksi näitä tietoja ei löydy varmistuksista. Tarkkaan asiaa pohdittuani päädyn maksamaan lunnaat, koska ne ovat laskelmani mukaan pienemmät kuin liiketoimintamenetykset. Maksamisesta huolimatta en saa tiedostojani avattua ja yritykseni menetykset kasvavat.

Olisiko ollut hyvä, että maksutapahtuman osapuolet tunnistettaisiin luotettavasti eikä tällaista kiristystilannetta olisi päässyt edes syntymään? Tai vielä parempaa: Eikö olisi mukava kasvattaa kiristäjän kiinni saamisen mahdollisuutta.

                                                  ***
Olen kävelemässä rantakadulla mukavan lämpimänä iltana. Paikalla on paljon ihmisiä nauttimassa ja viettämässä aikaa yhdessä. Ilon ja naurun rikkoo väkijoukkoon ajava kuorma-auto, joka rusentaa alleen ihmisiä ja herättää kauhua ja pelkoa.

Estäisivätkö tämän kaltaiset tilanteet se, että vain valtuutetut ja vahvasti tunnistetut kuljettajat saisivat ajoneuvon liikkeelle?

***
Näiden esimerkkien valossa on kohtuullisen helppo todeta ja tunnustaa tunnistamisen hyödyt. Mitä sitten pelätään, kun näin ei jo toimita? Kaikki tekniikka ja mahdollisuudet olisivat jo olemassa. Usein vedotaan yksityisyyden suojaan tai pelätään väärinkäytöksiä. Yleensä pelko on turhaa. Oikein tehdyt järjestelmät itse asiassa parantavat yksityisyyden suojaa ja vähentävät väärinkäytöksien mahdollisuutta.

Anonymiteetin puolesta taitavat puhua enimmäkseen ne, jotka hyötyvät siitä eli esimerkiksi talousrikolliset ja terroristit. He korostavat tunnistamisen ja tunnistetun käytön ongelmia sekä vähättelevät hyötyjä ja hidastavat järjestelmien kehitystä.

Kannatan tunnistettua käyttöä, koska näen siinä enemmän hyötyjä kuin haittoja. Kriittinen ja harkitseva toki pitää olla, koska nykyisin läheskään kaikki tunnistautumista vaativat paikat eivät ota huomioon yksilön oikeuksia ja muita asiaan kuuluvia tietoturvavaatimuksia.

Meillä Fujitsussa on teknologiat ja ratkaisut ja osaamme rakentaa järjestelmiä, joita voi huoletta käyttää tunnistetusti. Pystymme yhdistämään yksilön oikeudet ja kaupalliset intressit sekä täyttämään lainsäätäjän vaatimukset. Näistä asioista puhuvat Markot Remes ja Leppänen, Fujitsun World Tourilla Finlandia-talossa huomenna keskiviikkona 26. huhtikuuta 2017. Tervetuloa kuuntelemaan.

+ There are no comments

Add yours