Arvot alelaarissa

Arvot alelaarissa


Tankkasin vuosia sitten ääneen yrityksemme arvoja kuvaavia lauseita, kun ex-kollegamme Pekka Pirhonen keskeytti lukemiseni.

“Nuohan voi tiivistää yhteen sanaan: Kunnioittaminen”, Pekka tuumasi.

Siinäpä se.

Kunnioittaminen sisältää monta merkityksellistä asiaa.

Työelämässä se tarkoittaa sitä, että et varasta asiakkaalta tai työkaverilta aikaa myöhästelemällä tai valmistautumalla huonosti. Pukeudut tilaisuuden luonteen mukaisesti etkä niin kuin sinusta tuntuu mukavalta. Kuuntelet asiakasta ja sovitat myyntitarinasi asiakkaan tarpeeseen sen sijaan, että kaivat esiin 20 kalvon setin, jonka juokset läpi puolessa tunnissa kuulematta asiakkaan kysymyksiä. Etkä huomaa, että esityksen alareunassa lukee Copyright 2013. Työkaverina ja asiakkaan apuna yrität toimia niin, kuten toivoisit toisten toimivan sinun kanssasi. Arvolla ei ole mitään merkitystä, ellei se näy teoissa.

Turun puukotustragedian aikaan sosiaalisessa mediassa levisi kuvia, joissa näkyy uhri, häntä auttamassa ollut henkilö ja useita ihmisiä ringissä ympärillä tuijottamassa tai napsimassa kuvia. Käsittämätöntä. Missä on ihmisarvo? Ilmeisesti mahdollinen some-huomioarvo menee ihmisarvon edelle. Olen aikoinaan itse ollut liikenneonnettomuuden jälkeen tuo maassa makaava uhri ja tajusin, vaikkakin hämärästi, samanlaisen ringin ihmisiä tuijottavan ympärilläni. Ei tuntunut mukavalta. Silloinkin löytyi sentään yksi, joka ymmärsi auttaa.

Luokittelemme helposti ihmiset ulkoisen olemuksen perusteella tietynlaisiksi. Siskoni toimi aikoinaan kauppiaana. Hän kertoi kerran rekrytoineensa ihmisen, joka oli hänen mielestään ”villi ilmestys” rastahiuksineen, lävistyksineen ja tatuointeineen. Siskoni sanoi odottavansa uteliaana, millainen työntekijä tästä ihmisestä kuoriutuu. Muistin kysyä asiasta häneltä joskus paljon myöhemmin. Siskoni vastasi ”hän oli se, joka toimi sijaisenani”.

Avioliiton kestämisen edellytys on mielestäni puolison kunnioittaminen. Käytännössä se — myönnetään, että toisinaan melko paradoksaalisesti — tarkoittaa sitä, että hyväksyt puolison sellaisena kuin hän on ja annat hänelle tilaa kehittyä omana itsenään. Kahlil Gibran on kuvannut sen runollisesti: ”…ja seisokaa yhdessä, älkää kuitenkaan liian lähekkäin, sillä temppelin pilarit ovat erillään eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa”.

Voisiko sama ajatus toimia myös työelämässä, jossa yritysten ja organisaatioiden tavoitteet ja toisaalta työntekijöiden mahdollisuudet ja muut resurssit eivät aina kohtaa? Löytyisikö kestävämpi ja jopa tuloksekkaampi tapa toimia siitä, että työntekijät kunnioittaisivat enemmän työnantajaansa, ja vastavuoroisesti työnantaja enemmän työntekijöitään?

Kovin usein tuntuu, että perinteiset arvot ovat rapautuneet, ja varsinkin suomalaisperäisille arvoille on helppo ilkkua, ovathan ne niin vanhanaikaiset. Mutta eikö mieluummin pitäisi katsoa eteenpäin ja pohtia, millä arvopohjalla me parhaiten kehitämme tätä maata, yhteiskuntaa, toimialaa, yritystä, organisaatiota tai tiimiä? Ja ehkä huomata, että parhaat arvot eivät heilahtele suhdanteiden tavoin. Sen sijaan ne ovat se selkänoja, johon voimme arjessa tukeutua, myös kiireen keskellä.

+ There are no comments

Add yours