Google vastaan Steve Jobs


Maailma on valitettavan harvoin mustavalkoinen. Siksi on selvää, että Steve Jobs oli väärässä ja Apple-resepti voi huikean menestyksen lisäksi johtaa myös huikeaan epäonnistumiseen.

Tommi Rinnemaa, johtaja, infraliiketoiminta

Tommi Rinnemaa, johtaja, infraliiketoiminta

Steve Jobsin kuoleman jälkeen yhä vahvistunut tarina lähes myyttisestä huippuyritysjohtajasta on kiehtova – ja kovin ärsyttävä.

Ei ole ihme, että Steve Jobsin elämästä on kirjoitettu useita kirjoja ja yritysjohdolle tarjotaan Jobsin toimintamalliin perustuvia johtamisoppaita. Kukapa ei haluaisi ymmärtää Applen huikean menestyksen reseptiä ja kopioida soveltuvia osia omaan organisaatioonsa?

Valitettavasti johtamisoppaat eivät kiehtovuudessaan pääse lähellekään Jobsin elämäntarinaa. Päinvastoin oppaat sortuvat useimmiten harmittavaan yksinkertaistamiseen.

Asioiden kärjistäminen on toki erinomainen tehokeino, mutta Jobsin toimintatavan kritiikitön ylistäminen on hassua. Jobsin elämänkerran kirjoittanut Walter Isaacson muun muassa listasi keväällä Harvard Business Review’ssa keskeisiä oppeja, joita ”jokainen yritysjohtaja voi pyrkiä kopioimaan”.

Näiden oppien mukaan yritysten pitää keskittyä vain muutamiin tuotteisiin, yksinkertaistaa asiat äärimmilleen, huolehtia itse päästä päähän palvelun arvoketjusta, käytännössä unohtaa käyttäjien kuunteleminen tuotekehitystyössä ja suvaita vain alan huippuosaajia organisaatiossa.  Viisaat ohjeet oli koottu 14 kohdan listasta.

Näiden oppien mukaan esimerkiksi Google on tuomittu epäonnistumaan.

Google ei keskity muutamaan tuotteeseen, sillä yhtiön johto uskoo loistoideoiden syntyvän epämuodollisen  kokeilun ja innostuksen kautta. Työntekijät voivat käyttää aikaa omien hankkeidensa edistämiseen. Google ei omista palvelun koko arvoketjua, eikä siis ole tuonut omia tablet-koneitaan tai kännyköitään markkinoille. Googlen johto uskoo selvästi Applen johtoa vahvemmin avoimeen innovaatioon, jossa myös käyttäjillä on pitkien beta-kausien aikana rooli.

Aikaa on vierähtänyt vasta muutama vuosi siitä, kun Google oli lehtien ja kirjojen esimerkki loistavasta yrityksestä, jonka yrityskulttuuri ja toimintatapa pitäisi kopioida mahdollisimman laajasti. Vaikka Google edelleen tekee erinomaista taloudellista tulosta, ylistyksen kohteena yhtiö on enää harvoin.

Apple-mallin kopioiminen sellaisenaan esimerkiksi b2b-markkinoiden teollisuusyritykseen tai muuhun yrityspalveluja tarjoavaan organisaatioon olisi varsin todennäköisesti tuhoisaa. Jos asiakkaina on miljoonien kuluttajien sijaan muutama suuryritys, asiakkaan kuunteleminen myös tuotekehityksessä on hyvältä tuntuva idea.

Ilman yksinkertaistuksia kirjoista ja lehtiartikkeleista tulisi harmaita ja vaikeaselkoisia. Todellinen maailma on kuitenkin harvoin mustavalkoinen ja kaikkialla päteviä perustotuuksia on harmillisen vähän. Yritysjohtaminen olisikin liian helppoa, jos oikeat vastaukset voisi lukea sähköisestä kirjasta iPadillä tai kuunnella iTunesin kautta äänikirjana.

Toki vielä on sekin mahdollista, että Google joutuu kokonaan luopumaan nykyisestä rönsyilystään. Sitä Jobs jo historiikkien mukaan Googlen Schmidtille suosittelikin.

 

Tommi Rinnemaa vastaa Fujitsun infrastruktuuripalveluista Suomessa.

JULKAISTU ALUN PERIN TALOUSELÄMÄN KUMPPANIBLOGISSA 29.5.2012

+ There are no comments

Add yours