Töissä ei ole kivaa


Kuinka moni sanoo urheilutreenien jälkeen: ”Olipas kivat treenit”? Mieluummin hehkutetaan helpottuneena ja väsyneenä kuinka hyvät tai kovat treenit olivat. Treenit olivat siis vaativat, mutta samalla palkitsevat.

Mikko Laaksonen, Senior Development Manager

Mikko Laaksonen, Senior Development Manager

Ei minulla sinänsä ole mitään kivaa vastaan, mutta välillä ihmetyttää se ajatus, että töissä pitäisi olla ”kivaa” ja kollegoiksi pitäisi palkata vain ”mukavia tyyppejä”.

Väitän, että motivaation pitäisi tulla työn haastavuudesta. Kun työ on haastavaa, se tarkoittaa, että työntekijä on epämukavuusalueella, edes vähän. Se tarkoittaa, että tapahtuu kehitystä.

Jotta ihminen haluaa haastaa itseään, hänellä pitää olla jonkinlaista kutsumusta asiaan. Puusepän on hyvä nauttia esineiden veistämisestä, myyjän taas tulee nauttia onnistumisesta ja asiakkaan palvelemisesta. Lääkärin tulee tuntea kutsumusta parantamiseen.

Pelkän palkan edestä kukaan tuskin haluaa olla jatkuvasti epämukavuusalueella?

Urheillessakin lajin täytyy olla mieluisa. Tuskin maratoniin harjoittelu on kenenkään mielestä kivaa. Se on kovaa, haastavaa ja kivuliasta. Mutta juuri siksi se on saavutusten myötä myös palkitsevaa ja siten nautinnollista.

Kun ihminen nauttii siitä mitä tekee, hän haluaa kehittyä ja haastaa itseään. Sitä kautta yksilö kokee palkitsevia hetkiä, toteuttaa itseään ja lisää omanarvontuntoaan.

Väitän, että nämä asiat ovat arvokkaampia kuin lyhytaikainen sokerihumala siitä, että jopas töissä on kivaa.

Uskon, että me tarvitsemme asioiden epämiellyttäviä puolia nauttiaksemme miellyttävistä puolista.

Työyhteisössä tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että ihmiset ovat motivoituneita oikeiden asioiden takia. Näin yhä suurempi osa porukasta voi työskennellä flow-tilassa eli luonnollisessa hurmoksessa, koska omat työtehtävät ovat niin kiinnostavia!

Paremman motivaation ja keskittymisen kautta tyytyväisyys, laatu, kekseliäisyys ja kunnianhimo nousevat luonnollisesti. Kun porukka tuntee olevansa omassa hommassaan ja työkaveriin voi luottaa, niin innostava ilmapiiri leviää organisaatiossa ja kaikki ketjun lenkit vahvistuvat..

Työpaikan tunnelma on toki myös tärkeä asia, eikä työnteon tule olla aina turhan ryppyotsaistakaan. Oikealla yhteishengellä vakavatkin asiat voidaan hoitaa tehokkaasti ilman kireää tunnelmaa.

Kun ollaan samalla asialla, missiolla, byrokratia ja toissijainen jää taustalle. Keskitytään siihen, mitä halutaan saada aikaan.

Johdon pitäisikin aina huolehtia, että esimiehillä on aikaa ja työkalut tarkastella työyhteisöä herkällä korvalla ja silmällä, tekijöitä kuunnellen.

 

Mikko Laaksonen työskentelee Fujitsun Tulevaisuustoimistossa vastuullaan viestintäpalvelut

JULKAISTU ALUN PERIN TALOUSELÄMÄN KUMPPANIBLOGISSA 15.5.2012

+ There are no comments

Add yours