Kameratori – uusi Amazon?


pasi_lTauno Matomäen mukaan Suomesta ei kannata viedä maailmalle mitään hevosta pienempää. Eikä kannattanutkaan, ennen kuin Nokian kännykät valtasivat Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta kaikki maailman markkinat. Entäs jatkossa – voisiko nettikauppa olla yksi Suomen viennin ajureista?

Esikoispoikani Jussi (23 v) on kokopäiväinen yrittäjä. Hän omistaa kaverinsa kanssa Kameratori-nimisen firman, joka on käytettyyn valokuvauskalustoon keskittyvä internetkauppa. Kameratori ostaa käytettyjä kameroita ja niihin liittyviä tarvikkeita kuolinpesistä, suljetuista kameraliikkeistä ja alan harrastajilta ja myy niitä eteenpäin netissä. Ja kauppa käy.

Olen ylpeä Jussista, koska hänenlaisissaan yrittäjissä on meidän tulevaisuus. ”Nokian tilalle tarvitaan uusia innovaatioita, jotka hyödyntävät uutta teknologiaa”. Yhtä uutta Nokiaa tuskin löytyy, vaan tilalle tarvitaan tuhat pikkunokiaa. Kameratori on juuri tällainen pikkunokia.

Yrittäjyyttä ei tueta pelkästään juhlapuheissa, vaan myös käytännössä. Tampereen Ammattikorkeakoulun opinnoissa suorastaan kannustettiin käytännön harjoitteluun – harjoitus- ja erikoistyöt sai tehdä omassa oikeassa firmassaan, ja lopputyö liittyi oman firman laajentumiseen franchisingin avulla.

Kameratori on vientiyritys. Ja kasvuyritys. Muutamassa vuodessa pojat ovat hilanneet liikevaihdon miljoonan euron vuositasolle, ja viennin osuus myynnistä on jo 20 %. Kameratori myös työllistää useita osa-aikaisia kameraharrastajia.

Bisnes kasvaisi monenkertaiseksi, jos kaverit alkaisivat aktiivisesti markkinoida palvelua. Nyt sana kiertää harrastajalta toiselle, ja pelkästään sitä kautta volyymi lisääntyy kuukaudesta toiseen.

Amazon on onnistunut esikuva Kameratorille, ja koko vähittäiskaupalle. Amazon aloitti kirjakauppana, mutta nykyään se myy lähes kaikkea pientavaraa. Myydyimpiä tuotteita ovat kirjat, elokuvat, musiikki, pelit, elektroniikka ja erilaiset tietotekniikkaan liittyvät tuotteet. IT-puolen keihäänkärkiä ovat Kindle-lukulaitteet ja AWS-pilvipalvelu.

Mikään ei estä Kameratoria kulkemasta samaa polkua omalla sarallaan. Tekes päätti juuri rahoittaa Kameratorin uutta nettisivustoa, joka mahdollista valikoiman laajentamisen mihin tahansa käytettyihin tuotteisiin. Ja uusia kieliversioita kaavaillaan tärkeimmillä vientimarkkinoille.

Kysyn pojaltani aika ajoin, milloin hän aikoo hakea ”oikeita töitä”. Ja saan osakseni ansaittua myötähäpeää perheen perinteisellä sunnuntailounaalla.

  • Pasi Lehmus työskentelee ”oikeissa töissä” Fujitsun Asiakkuudet-yksikössä, vastuualueenaan pääkaupunkiseudun ulkopuoliset asiakkaat. Yrittäjyys rajoittuu joulukuusikauppaan appiukon kanssa 1980-luvulla.