Tulin uskoon


PasiLehmusTyökaverini Olli Pikkarainen sujautti kokouksen jälkeen käteeni kirjan. ”Lue tämä, niin koet valaistuksen.” Olli on ollut jo pitkään uskossa – minä enemmänkin tapauskovainen.

Luin kirjan kannesta kanteen mökin terassilla samana iltapäivänä, jolloin Suomi voitti Tsekin 3–0 ja raivasi tiensä MM-loppuotteluun. Ja toden totta valaistuin. Virtaus kulki lävitseni.

Koko homma nimittäin liittyi virtaukseen. Kirjan nimi on ”Tätä on lean”, ja lean on pelkistetysti virtauksen optimointia. Ei resurssien optimointia, vaan virtauksen optimointia.

Kuulostaako huuhaalta? Uskovaisen haihattelulta? Vaikka kuulostaisi, niin ei ole.

virtaus

Kirja vilisee hyviä esimerkkejä virtauksesta: miten potilas virtaa terveydenhoidossa, miten rakennuslupahakemus virtaa kunnan hallinnossa tai miten matkapuhelinoperaattori selvittää asiakkaansa ongelmaa.

Mitä isompi firma, sen varmemmin se optimoi ensisijaisesti omien resurssiensa käyttöä. Palvelualalla tämä näkyy erityisesti eri osa-alueiden asiantuntijoiden käytössä. Pyritäänkö maksimoimaan kunkin asiantuntijan käyttöaste vai pyritäänkö minimoimaan asiakaskontaktin läpimenoaika? Käsi sydämellä – kumpi ohjaa omaa toimintaasi?

Poimin loppuun yhden katkelman, ja kehotan samalla lukaisemaan koko kirjan – jos aiot pysyä asiakaskeskeisessä bisneksessä eläkeikään asti.

”Virtaustehokkaan organisaation voi rinnastaa viestijuoksuun. Huipputasolla toimiva 4 x 100 m viestijoukkue on harjoitellut vaihdot äärimmäisen joustaviksi. Kaikki neljä juoksijaa näkevät koko ajan, mitä tapahtuu. Jotta vauhti ei hiljenisi viestikapulaa vaihdettaessa, seuraava juoksija ottaa valmiiksi vauhtia ja kapulan siirtyessä molemmat ovat täydessä vauhdissa.

Resurssitehokkaassa joukkueessa ryhmätyö on toisenlaista. Ensimmäinen juoksija kantaa useaa viestikapulaa, koska mitä useampia kapuloita hän kuljettaa, sitä parempi. Mutta kun hän tulee vaihtoon, kukaan ei ole odottamassa. Hän yrittää soittaa joukkuetoverilleen, mutta tämä on kuulemma ulkomailla kokouksessa. Kolmen puhelun jälkeen juoksija saa vihdoin käsiinsä ihmisen, jonka voisi ajatella juoksevan toisen osuuden. Kun viestikapulat lopulta siirretään kolmannelle juoksijalle, kaksi kapulaa on kadonnut ja yksi unohtunut jonnekin radalle.”

– Kirjoittaja työskentelee palvelujohtajana Fujitsussa. Fujitsu on jo pitkään panostanut leaniin ja kehittänyt toimintaansa jatkuvan parantamisen keinoin. Blogin kirvoittanut kirja on nimeltään ”Tätä on lean: Ratkaisu tehokkuusparadoksiin” (Niklas Modig & Pär Åhlström).

5 Comments

Add yours
  1. 1
    Tuomas Levoniemi

    Olen 100% samaa mieltä. Olen nähnyt tilanteen monesta roolista. Eihän asiakas voi ymmärttää, että se missa pieni yritys a) saa homman tehtyä valmiiksi päivässä b) Kun taas isossa yrityksessä samaan hommaan menii vähintään viikko ellei kuukausia. Jotainhan mallissa on siis pielessä. Dataa ei minulla ole, mutta uskon vahvasti, että pienen yrityksen tapa toimia on kaikin puolin tehokkaampi. Myös resurssien käytön kannalta. Pitää muistaa että resurssi ”optimointi” mallissa. Tarvitaan raskaampi organisaatio mittaamaan SLA, raportoimaan, johtamaan ja toimimaan ”liimana” näkymättömän asiantuntija ja asiakkaan välissä.

    • 2
      Pasi

      Joo, jonkun verran heräsi viime viikolla keskusteluja aiheesta. Selvästi lähes meillä kaikilla on omakohtaisia kokemuksia teemasta (asiakkaan kokemuksen optimointi vs. resurssien optimointi). Hyvä esimerkki ”liinatusta prosessista” on vakuutusyhtiöiden korvauspäätökset. Kuulin näistä paljon positiivista, ja esim. IF:n sivujen mukaan yli 50% korvauspäätöksistä annetaan yhden vuorokauden kuluessa. Minusta erinomainen osoitus asiakkaalle näkyvän prosessin läpimenoajan priorisoinnista!

  2. 3
    PetteriP

    Kun työ suuressa organisaatiossa pilkotaan tuhannen päreiksi ja jokainen duunari tekee vain yhtä pientä osaa, ihan perinteiseen fordistiseen tai taylorilaiseen liukuhihnatyyliin, niin pakostakin tulee hidastuksia, vaihtoja ja kapulan katoamista. Kun vielä rutiinityöt siirretään (kustannussyistä) tehtäväksi Intiassa, Kiinassa tai Puolassa, tai muissa halpamaissa, alkaa kapulan kadottamisen riski olla todellinen. Vähintäänkin erilaisia kitkavaiheita prosesseissa tulee paljon, ja niitä minkäännäköisellä johtamismallilla (joka se leankin oikeastaan on) ratkota. Pienissä organisaatioissa yksittäisen tekijän vastuulla on suurempi osa prosessia. Voipi olla jopa mielekkäämpää työtäkin kun pääsee hallitsemaan laajempaa kokonaisuutta.

    Pasi voisi nyt alkuun päästyään lukaista myös esimerkiksi Siltalan ”Työelämän huonontumisen lyhyen historian”. Pikkasen paksumpi opus, joten vaatinee parikin iltapäivää siinä terassilla. Siinä tuota teemaa on käsitelty.

  3. 4
    Pasi

    Aurinko ei ole paistanut täällä Pirkanmaalla, joten Siltalan paksu opus on vielä avaamatta. Lukaisin silti Juhana Vartiaisen siitä tekemän kirja-arvion (löytyy googlesta). Siinä on paljon hyviä löydöksiä, joista yksi liittyy ammattiylpeyteen: ”monet korkean tason ammattilaiset eivät välttämättä työskentele parhaiten taloudellisten kannustinten ja ankarien valvontajärjestelmien alaisina. Kun pakotetaan, ei ole mukavaa tehdä mitään hyvin, mutta jos saa itse valita suorituksensa tason, tehdään pelkästä ylpeydestä ehkä enemmän työtä kuin minkään rahakannustimen perusteella”.
    Kiitti kirjavinkistä. Ehkä vähän ahdistavaa lomalukemista, mutta vaikutti silti mukaansatempaavalta.

    • 5
      PetteriP

      Hieman viileämmällä otteella ja vähemmällä sivumäärällä on aihetta käsitellyt myös Raija Julkunen kirjassaan Uuden työn paradoksit (Vastapaino 2008). Siinä vaihtoehto.

Comments are closed.