Halipusero päälle, hoputusranneke käteen ja sitten koulutielle


KaiPousiLomakausi on loppu ja koululaiset ja opiskelijat palanneet opinahjoihinsa. Monessa kodissa alkaa totuttelu uuteen aamurytmiin.

Vuosia omia lapsia kouluun laittaneena aina silloin tällöin kaipaisi järjestelmää, joka aikatauluttaisi ja hoputtaisi etenkin teini-ikäisiä kouluun lähtijöitä.

Peruslähtökohta olisi seuraava. Järjestelmä tuntisi koululaisen lukujärjestyksen ja osaisi herättää kouluaamuna oikeaan aikaan. Jos elettäkään koululaisen siirtymisestä aamiaispöytään ei havaittaisi, järjestelmä alkaisi aktiivisesti hoputtaa nousemista.

Aamiaisen osalta sama aikataulutus jatkuisi ja asetetun, sallitun aamiaiseen käytetyn ajan jälkeen järjestelmä kehottaisi siirtymään seuraaviin aamutoimiin ja pukemiseen. Lopuksi koululaiselle ilmoitettaisiin, että nyt olisi viimeistään aika pukea ulkovaatteet, ottaa reppu selkään ja lähteä kouluun.

Ovella rfid:hen perustuvalla etäteknologialla vielä tarkistettaisiin, että koululaisella on kaikki tarvittavat välineet matkassa: reppu, kirjat ja vihkot (jokaisessa oma tagi), penaali, puhelin ja avaimet. Lisäksi varmistettaisiin, että ajankohtaan ja vallitsevaan säätilaan sopivat vaatteet ovat päällä: takki, kengät, pipo ja sateenvarjo. Luonnollisesti hälytys seuraisi, jos epäkohtia ilmenisi. Mikäli vanhemmat eivät olisi paikalla, he saisivat tilanteesta yhteenvedon. Ratkaisulle olisi varmasti käyttöä monessa kodissa. Ideaa saa vapaasti lähteä jatkojalostamaan ja tuotteistamaan.

Joka vuosi myös uudet ykkösluokkalaiset aloittavat pitkän opintiensä. Vanhemmat saattavat pienen opiskelijan kouluun ensimmäisinä päivinä. Pienestä on yhtäkkiä tullut iso. Koulussa pitäisi pärjätä ilman jatkuvaa vanhempien valvontaa ja huolenpitoa. Monesta vanhemmasta tuntui haikealta jättää oma kullanmuru koulun pihalle ja moni varmaan mielellään haluaisi kysyä kuulumisia ja seurata miten koulussa sujuu päivän aikana. Muistan itsekin hyvin miltä tuntui, kun keltalippispäiset lapsemme lähtivät kouluun. Miten ihmeessä he selviytyvät?

Toki tiedämme myös, ettei kouluun ole suotavaa tunkea kuulumisia kyselemään kesken koulupäivän eikä soitellakaan voi jatkuvasti, vaikka lähes kaikilla lapsilla onkin nykyään jonkinnäköinen puhelin. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Kannettavat kommunikointivälineet, erilaiset sensorit ja puettava teknologia mahdollistavat jatkuvan yhteyden ja läsnäolon, vaikka olisimme eri puolilla maailmaa.

Lapselle voisi antaa esimerkiksi ”halauspuseron” kurjaa oloa torjumaan. Pusero on erikoisvalmisteinen etähalauksen mahdollistava ”laite”. Vanhempi pystyy mobiilisovelluksen avulla etänä ”antamaan” halauksen lapselleen.

Tai sitten lapsen käteen voi kiinnittää kosketusrannekkeen. Kun koskettaa omaa ranneketta, se välittää kosketuksen vastaanottavan henkilön rannekkeesta hänen käteensä.

Mutta mitähän psykologit sanovat tällaisesta vanhemman ja lapsen välisestä digitaalisesta napanuorasta ja sen vaikutuksesta lapsen kehittymiseen ja itsenäistymiseen?

Aikuisten välille tuo kyllä olisi hauska lisä. Tässä yhä liikkuvammassa, globaalimmassa ja kiireisemmässä elämänmenossa kun kaikenlainen fyysinen kosketus vähenee. Miksei siis läheteltäisi kosketusviestejä? Kenties tämä onkin seuraava suuri trendi sitten tekstiviestin keksimisen.

Turvallista syksyn alkua kaikille ja Frank Papan sanoin: ”Kosketelkaa toisianne!”

 

 

Categories