Yksinkertainen ilahduttaa


TerhiPietariIhailen ihmisiä, joilla on taito yksinkertaistaa ja kiteyttää laajoja ja monimutkaisia asiakokonaisuuksia riippuvuuksineen yksinkertaisen kauniiksi paketiksi.

Yksinkertaistukset huojentavat mieltä, keskittävät ajatukset olennaiseen ja ilahduttavat.

Yksinkertaistuksissa minua viehättää se, että niissä piilee ratkaisun siemen. Hyvin yksinkertaistettu on kuin puoliksi ratkaisu ongelma. Asiat eivät olekaan niin monimutkaisia, miltä ne alun perin tuntuvat.

Tässä ajassa, kun tiedon määrä on valtava ja asiat aidosti välillä hyvin monitahoisia, tämä taito on hyvin oleellinen. Ilman tätä taitoa maailma vyöryy helposti niskaan painolastina, joka uuvuttaa.

Osallistuin syyskuun alussa asiakastilaisuuteemme Hanasaaressa. Paikalla oli paljon asiakasorganisaatioidemme rautaisia it-ammattilaisia. Minut oli pyydetty puhumaan tavoitteellisesta johtamisesta ja työkalusta, jonka olemme ottaneet omassa organisaatiossamme käyttöön helpottaaksemme esimiesten arkea. Asetelma jännitti, sillä en koe osaavani puhua tekniikkaa, vaikka siitä olen paljon lähes 15 vuoden aikana Fujitsussa oppinutkin.

Ilahtuneena kuitenkin huomasin, että tietotekniikalla ja henkilöstöhallinnolla on yhteinen yksinkertainen haaste – tukea liiketoimintaa ja auttaa omia asiakkaitaan, ovat he sitten sisäisiä tai ulkoisia. Yhteinen haaste on myös se, että viesti menee organisaatiossa perille ja kehityshankkeet koetaan tärkeiksi. Että tullaan kuulluiksi.

Tilaisuudessa Sofigaten konsultti Pertti Norjos esitti kauniin yksinkertaisen lähestymistavan, joka ilahdutti minua suuresti ja jota voi soveltaa ihan mihin tahansa kehitysprojektiin tai muutostilanteeseen. Oli se sitten jättimäinen, keskikokoinen tai vaikka vain pieni. Lähestymistapa on hieman mukailtuna seuraava:

  1. Mikä on haluttu muutos – TAVOITE
  2. Keihin muutos vaikuttaa – ASIAKAS
  3. Ymmärrä, millä tavalla muutos heihin vaikuttaa – HYÖDYT
  4. Määrittele, mistä tiedämme, että olemme perillä – MITTARIT

Lähestymistapa sinällään ei ole uusi, mutta se on yksinkertaisuudessaan merkittävä ja yksinkertaisuudessaan ilahduttavan huojentava. Sitä voisi kenties soveltaa myös vaikkapa uuden vuoden lupauksien toteutuksessa.

  • Terhi Pietari toimii Fujitsu Finlandin henkilöstöjohtajana. Hän on työskennellyt monipuolisesti erilaisissa henkilöstötyön asiantuntijatehtävissä ja yli 10 vuotta esimiehenä.
Categories