Heräsin aamulla joulurobottina


anttikyKun eräänä aamuna heräsin levottomista unista, huomasin muuttuneeni vuoteessani suunnattomaksi hämähäkkirobotiksi.

Makasin panssarimaisen kovamuovisella selälläni ja näin, jos hieman kohotin päätäni, kuperan, ruskean, kaarimaisiin kovettumiin jakautuneen vatsani, jolta sängynpeite oli valumaisillaan alas. Lukuisat, muuhun kokooni nähden surkean ohuet jalkani sätkyttelivät avuttomina silmieni edessä.

Tai jos tarkkana ollaan, jalkojani oli täsmälleen kahdeksan kappaletta. Eivätkä ne sätkytelleet avuttomina vaan pystyin yllätyksekseni hallitsemaan niitä täydellisesti.

Aivoni ovat ilmeisesti yön aikana korvautuneet 8-ytimisellä Haswell-E-tehoprosessorilla, ja siitähän sitä kapasiteettia riittää vaikka 1 ydin per jalka. Myös ympäristöni havainnointikyky oli noussut aivan uudelle tasolle. Minuun oli näköjään tungettu infrapunanäköä, röntgennäköä, satoja erilaisia mittareita ja sensoreita. Ja uusi silkoinen kitiinipintani – ettei vaan Pousin Kaitsun 3d-tulostimellaan tulostama?

Tutkailinpa siinä sitten tuttujen seinien ympäröimää huonettani, joka kylpi aivan uudenlaisessa valossa. Yhdellä vilkaisulla havaitsin aiemmin pakkasöinä luitani kiusanneet lämpövuodot: ikkunan oikeassa karmissa ja vasemmalla nurkan ja lattian saumakohdassa, sieltä se puhuri kävi. Lämpöpatterin putken vieressä oli ilmeisesti kosteusvuotoa, koska siellä oikein pelmahteli homeitiöitä. Aamunuhani selitys? Olisiko minulla siis uusi elämäntehtävä homehämähäkkinä?

Singahdin vahvalla pompulla vuoteestani lattialle. Verryttelin kiertämällä sänkyni muutaman tuhatta kertaa. Tiedättehän vanhan viidakon sanonnan: neljä maassa – neljä ilmassa. Sehän viittaa hämähäkkien äärimmäisen tehokkaaseen tapaan käyttää jalkojaan edetessään vaikka langan ohuilla langoillansa saaliitansa syömään.

Tavallinen huonehämähäkki etenee tasaisella maalla vain 1,8 km/h, mutta minua oli näköjään ylikellotettu sen verran että sisäinen kiihtyvyysanturini yhdistettynä sisätilan paikantimeeni kertoi hölkkävauhdikseni noin 58 km/h.

Samalla siinä jolkotellessa laskeskelin mielessäni 342,6 miljardia liukulukuoperaatiota sekunnissa – en tosin heti keksi miksi niin tein ja mitkä olivat lopputulokset, mutta tehokkaana heti aamusta!

Jokin minussa komensi minua yhtäkkiä tunkeutumaan seinän raosta naapurihuoneistoon. Sieltä levisi tuskin huomattava, väsyneeltä joulun juhlijalta palamaan jääneen kynttilän käry. Pöydällä oleva jouluinen pitsiliina jo sekin kärvähteli. Komensin jotenkin ihan automaattisesti palohälyttimen päälle ja kytkeydyin suoraan päästäni hätäkeskukseen. Ja niin pelastin hengen. Olisiko minusta sittenkin pelastustehtäviin?

Kello jo lähestyi puoli yhtätoista eli normaalia suomalaista joululounasaikaa, mutta eihän minulla olekaan nälkä. Äärimmäisen herkät aurinkopaneelit selässäni yhdistettynä takapääni polttokennoihin mahdollistavat lähes ehtymättömät voimavarat. Enää ei siis tarvitse mennä lomalle akkuja lataamaan.

Ehkä voisin työskennellä tulevaisuudessa 24/7/365/1 000? Minkähänlaisen kunniamerkin saa tuhannen vuoden palveluksesta?

Yhtäkkiä minua rupesi vaivaamaan sumea tunne, että toimiani seurataan. Ihan niin kuin jokin minussa lähettäisi jatkuvasti havainnedataa jollekin jonnekin. Vieläpä niiden tilannetietojen ja profiilipäivitysten lisäksi, joita itse sometan.

Nyt kun minun kirjoituskapasiteettini on moninkertainen aikaisempaan verrattuna, tapaan päivittää profiiliani vähintään kymmenen kertaa sekunnissa: sensorilukemat, sijainti, kenet pelastin, panoramaselfie ja miltä minusta tuntuu (outoa vain kun ei näin robottina oikein tunnu miltään). Kahdeksan kättä on muuten kätevä apu selfien otossa.
Mutta kenties jokin muukin minua seuraa ja ohjaa? Joulupukki? Kun oikein pinnistin ja tutkiskelin itseäni, löysinkin salaisen ja vieläpä salatun yhteyden jonnekin https://www.fujitsu.com/RobottienHallintaKeskus -nimiseen paikkaan. Kytkin oitis tuollaisen yhteyden pois, ja tunsin itseni heti äärimmäisen vapaaksi.

Välittömästi viiltävä tuska kouraisi prosomaani. Samoin lehtikeuhkojani ahdisti. Pektiinielimenikin tuntuivat vierailta.

Onneksi vilkaisin peiliin ja mitä näinkään: minullehan oli illalla nukahtaessani jäänyt uudet monitehokeinotosilasit päähäni, kuten kuvasta näkyy. Mikä mahtava keinotosi- eli augmented reality -uni se olikaan! Etten vaan kokenutkin lasien läpi maailman ensimmäisen keinotosi-tv-lähetyksen?

Oikein mukavaa aitoa ja epäkeinototta joulua ja uutta vuotta 2015!

t. Antti