TaaSko uusi liikuttava lyhenne?

TaaSko uusi liikuttava lyhenne?


Vapaa-ajattelijan päiväkirjasta, osa 14

Tietotekniikka-ala vilisee englanninkielisiä lyhenteitä, joiden ansiosta monet meistä puhuvat melkoista teknistä jargonia. Usein it-käsitteiden tuntemisesta ei ole mitään hyötyä alan ulkopuolella. Viime päivinä on kuitenkin käyty repivääkin väittelyä liikenne ja viestintäministeri Anne Bernerin esittelemästä ”mustasta boksista”, jonka tarkoitus on siirtää verotusta auton ostamisesta auton käyttöön. Pay per use, siis!

Ideaa vastaan hyökättiin populistisesti. Kärjessä oli pelko verojen kohoamisesta ja ”isonveljen” lisääntyvästä seurannasta. Jälkimmäinen on tosin jo turha. Jokainen älypuhelimen käyttäjä, joka tekee puhelimellaan muutakin kuin soittaa puheluita, altistaa itsenpä paljon tarkemmalle ja laajemmalle seurannalle.

Ensimmäinen pelko on osin oikeutettu. Me suomalaiset olemme tottuneet maksamaan monista julkishallinnon palveluista tasasummat riippumatta käytön laajuudesta. Mutta jos auton käyttöä aletaan verottaa ajettujen kilometrien mukaan, paljon ajavien verot kasvavat eniten.

Ja pieni sivupolku: Miksi veroa ei voi kerätä bensapumpulta kuten on tehty vuosikymmeniä? Yksinkertaisesti siksi, että autot voivat käyttää jatkossa muitakin polttoaineita kuin bensiiniä ja dieseliä. Miten erotetaan omista aurinkokennosta tuleva sähkö autoon meneväksi (verotettavaksi)? Tankissa voi olla muitakin ”uusia” polttoaineita kuten kaasu tai vety. Ainoa keino kerätä veroja on verottaa auton käytöstä (liikkumisesta) eikä polttoaineista.

Miten tämä liittyy tietotekniikkaan? Monin tavoin. Kaikki liittyy tänä päivänä tietotekniikkaan.

Jos boksiasiaa katsotaan kapeasti, niin tarvitaan palveluja ja tekniikkaa, joilla rakennetaan tarvittavat tekniset ja kaupalliset palvelut. MaaS tuottaa myös valtavista tietoa, jonka jalostaminen tulee tuottamaan uutta liiketoimintaa ja saatava tiedon perusteella voidaan rakentaa turvallisempaa tarkoituksenmukaisempaa ja kustannustehokkaampaa infrastruktuuria. Tiedon varastointi ja ”louhiminen” ei kuitenkaan riitä vaan täysi hyöty saavutetaan vasta, kun mukaan otetaan keinoäly (AI).

Ajamisesta verottaminen on kuitenkin vain jäävuoren huippu. Heti huipun takaa pilkottaa uusin hieno lyhenne. MaaS eli Mobility as a Service tai TaaS eli Transportation as a Service. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että maksat liikkumiseesi liittyvistä palveluista sen verran kun niitä käytät. Tai ostat yksittäisiä palveluja ja maksat ne.

Moni auto seisoskelee viikolla käyttämättömänä pihassa mutta silti maksut juoksevat. Liikkuminen palveluna voi tarkoittaa vaikka sitä, että voit ostaa yksittäisiä palveluita tai kuukausikohtaisen palvelupaketin. Se sisältää esimerkiksi tietyn määrän paikallista julkista liikennettä ja tietyn määrän auton vuokrausta ja taksilla ajoa. Parhaimmillaan tämä poistaa kokonaan tarpeen omistaa oma auto.

Palvelut voivat olla myös ennennäkemättömän monipuolisia, kun vauhtiin päästään. Esko Aho kertoi taannoin hyvän tarinan Nokian ”ihmeestä” ja mobiilin kehityksen noususta. Yksi tärkeimmistä syistä oli Telen monopolin purkaminen ja kilpailun tuominen mobiilialalle 1980-luvulla. Hallitus siis raivasi kenttää kilpailulle.

Nyt meillä olisi samanlainen mahdollisuus olla MaaS-alueen innovaatioissa ja kehittämisessä maailman huippua. Tämä vaatii kuitenkin analyyttistä ja kiihkotonta suhtautumista tekniikan tuomiin uusiin mahdollisuuksiin. Pitää ensin punnita hyvät ja huonot puolet eikä populistisesti murskata ideoita jääräpäisellä ja pelokkaalla ei-voi-toimia-täällä-asenteella.

”Mustan laatikon” ja MaaS-palveluiden yhteys voi tuntua vielä ohuelta, jos miettii asiaa oman auton kannalta. Mitä jos tarjolla olisi palvelu, jonka kautta voisit itse vuokrata ulos omaa autoasi? ”Mustaboksi” olisi keskeisessä asemassa ajon seurannassa ja laskutuksessa. Näin auton kuluista saisi osan katettua vuokratuloilla ja samalla tarve ikiomiin peltilehmiin vähentyisi. Autoja tarvittaisiin vähemmän, mutta kokonaisuutena liikkumisen palvelut paranisivat. Tilanne olisi hyvin pitkälti winwin kaikille osapuolille.

Kun katsotaan hiukan vielä pidemmälle, autot ajavat jo itsestään. Monet johtavat autonvalmistajat ovat todenneet, että lapsemme eivät enää itse aja autoaan. Itsestään ”ajavat” autot ovat siis toden teolla tulossa lähivuosina. Nämä yhdistettyinä MaaS-palveluihin räjäyttävät pankin. Onko Suomi tässä kehityksessä suunnannäyttäjä vai perässähiihtäjä?

Kiinnostavaa taustatietoa:

Liikkuminen palveluna
Älykkään liikenteen palvelut
Transportation as a Service
Self-driving Cars Are No Longer a Thing of the Future
Tesla Self-Driving Demonstration
Esko Ahon haastattelu YLE Ykkösaamussa 34:35

+ There are no comments

Add yours