Kuka laatisi valtionhallintoon make or buy -politiikan?

Kuka laatisi valtionhallintoon make or buy -politiikan?


Muistatko vielä Teko-tekstinkäsittelyohjelman kultaisilta 80- ja 90-luvuilta? Sähkökirjoituskoneet siirreltiin sivummalle ja konekirjoittajista tuli tekstinkäsittelijöitä.

Teko oli Valtion tietokonekeskuksen (VTKK) merkkipohjainen järjestelmä, jolla sain opetella ATK:lla tehtävää kirjoittamista. Tehokkuusloikka oli melkoinen, kun samaa tekstiä saattoi hyödyntää toisen työn pohjana. Tosin MikroMikko taisi kyykähtää lähes joka päivä, ja välillä iso osa tuotoksista häipyi avaruuteen ennen kuin ehti tallentua korpulle.

Teko tehtiin aikakautena, jolloin valtiolla oli merkittävä rooli tietotekniikan ja Tekon kaltaisten ohjelmistojen toteutuksessa. VTKK kasvoi ja voi hyvin. Kun tietotekniikkapalveluiden markkinat olivat vielä kehittymättömät, valtion oli luontevaa tehdä omin voimin yhtä ja toista.

Lisäksi virastot perustivat useita omia konesaleja ja hoitivat itse perustietotekniikkaa. ATK-ihmiset olivat kysyttyä työvoimaa hallinnossa.

Palveluja opittiin ostamaan 90-luvulta alkaen, markkinat kehittyivät ja edistyksellisin virastokenttä nojasi palveluna tuotettuun tietotekniikkaan. Valtio päätti 90-luvun lopulla, ettei sen kannata enää pyörittää omaa tietotekniikkatehdasta ja VTKK:sta luovuttiin.

Miksi keksiä pyörää uudestaan?

Terve markkinatalouden tunnusmerkki on, että pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Valtion virastot pysyköön lestissään. Virastot keskittyvät ydintehtäväänsä ja muiden muassa ict-palvelut hankitaan suurelta osin markkinoilta. Tilaaja-tuottaja-malli selkeyttää asetelmia ja palveluita voidaan hankkia täsmätarpeen mukaan.

2010-luvulla suunta on kääntynyt. Valtio menee vahvasti eri suuntaan kuin muu yhteiskunta. Nyt se kasvattaa voimakkaasti omaa henkilöstöään ja tuottaa jälleen sekä perustietotekniikkaa että ohjelmistoja. Samaan aikaan yrityssektorilla pyritään keskittymään omaan ydintehtävään ja sitä kautta hakemaan etulyöntiasemaa, toiminnan tehokkuutta ja innovaatioita. Oma infratuotanto ei yrityksissä ole juuri perusteltua, koska siitä ei synny kilpailuetua.

Valtion self made -toimintamalli näyttäytyy oman ict-palvelukeskuksen merkittävänä kasvuna ja ohjelmistoina, joita kehitetään in house -mallilla omin voimin. Koska virastokentälle ainoana vaihtoehtona ovat valtion palvelukeskuksen keskitetyt perustietotekniikkaratkaisut, joutuvat monet virastot luopumaan menestyksekkäistä palvelutoimittajien palveluista ja niiden on pakko siirtyä valtion tuottamaan palveluun. Toimivia ja trimmattuja palveluja ajetaan alas ja korvataan valtion omilla ratkaisuilla.

Kuka laatisi make or buy -politiikan?

Strateginen suunta valtion omissa perustietotekniikkapalveluissa on hentoinen. Keskeisenä tavoitteena on rekrytoida lisää väkeä ja kasvattaa valtion leivissä olevien, muiden muassa työasema-, käyttäjätuki- ja kapasiteettipalveluita tuottavien henkilöiden määrää. Selkeää make or buy -politiikkaa ei ole. Suunnan puuttuessa jää pohtimatta, mihin valtion kannattaisi ict-toimissaan keskittää omat voimavaransa.

Valtion pitäisi keskittyä perustehtäviinsä ja ict-palvelukeskuksen kannattaisi toimia koordinoivassa roolissa. Kun markkinat toimivat, ei ole perustetta sille, että valtio tuottaa ja kehittää omin voimin ict-palvelutoimittajien kanssa kilpailevia palveluita.

Yksityiset yritykset tuottavat myös vaikkapa tiet, sillat, sähkön ja siivouspalvelut. Tuskin enää 2010-luvulla löytyisi perustetta sille, että julkinen valta tuottaisi itse näitä hyödykkeitä.

Voi tuntua houkuttelevalta kehittää tässä hetkessä yhtä ja toista itse. Helposti unohtuu, että ratkaisujen tuotteistaminen – johon kaupalliset palvelutoimittajat ovat investoineet miljoonia – ja koko elinkaaren jatkuva kehittäminen vaativat paljon työtä. Nykymalli kaataa valtion niskaan koko vastuun sisäisen perustietotekniikan tulevasta kehittämisestä.

Tarvitsemme terveen ekosysteemipohjan

Modernit ict-palvelut perustuvat automaation, analytiikan ja tekoälyn vahvaan rooliin palvelutuotannossa. Fujitsu ja vastaavat palvelutoimittajat panostavat näihin, koska se on ict-teollisuuden toiminnan ja kilpailukyvyn kannalta kriittistä. Samalla analogialla Suomessa kannattaa jälleen valmistaa autoja. Kun kyse on kokoonpanotehtaan sijaan vahvasti automatisoidusta tuotannosta, Suomen kaltainen maa onkin kilpailukykyinen. Valtion tulisi miettiä, miten tehdä samanlainen automaatioloikka hallinnolle ja virkamiestyölle. Se ei tapahdu keskittämällä valtion omia voimia ict-infraan ja peruspalveluihin.

Poikkeuksiakin on. Tulevaa sotemaku-maailmaa palvelevan Vimana Oy:n toiminta perustuu lähes kokonaan ulkoa hankittaviin palveluihin, jolloin yhtiö pysyy alle sadan henkilön koordinoivana yksikkönä.

Valtion kannattaa keskittää omat ict-voimavaransa toimintaprosessiensa ja sujuvien kansalais- ja yrityspalvelujen kehittämiseen. Infrapalvelujen puolella riittää, että valtio laatii vahvat linjaukset, jotka takaavat palveluiden riittävän yhdenmukaisuuden. Näiden linjausten mukaan toimien useiden palvelutoimittajien yhteisö voi tuottaa palvelut, ja keskittämishyötyjä saadaan markkinoiden hiomilla palveluilla.

Valtion tehtävänä on luoda toimivat puitejärjestelyt, jotka mahdollistavat joustavat hankinnat yksityiseltä sektorilta. Ne pitävät markkinan vireänä jatkuvalla toimijoiden välisellä kilpailulla ja näin markkinaa ei ajeta epäterveesti yksittäiselle toimijalle.

Suomen kokoinen markkina tarvitsee terveen ekosysteemipohjan, koska kriittisiä resursseja on vähän. Valtion kannattaa olla aktiivinen toimija markkinaekosysteemin elävöittämisessä.

Valtio tarvitsee paljon toiminnan syväymmärtäjiä, jotka yhdessä ict-ammattilaisten kanssa automatisoivat ja toteuttavat ihmiskeskeisiä, älykkäitä palveluja. Sen sijaan perusinfran palvelut saa luontevasti kilpailluilta markkinoilta.

Näköalaa kannattaa laajentaa, koska hyviä vaihtoehtoja on. Fujitsun tuoreimmat ratkaisut ovat parin viikon päästä esillä Fujitsu Forumissa Münchenissä. Yhteen Euroopan suurimmista ict-tapahtumista kokoontuu 12 000 asiakastamme noin 80 maasta. Vielä ehdit mukaan!

+ There are no comments

Add yours