Onko kaikkien pakko tykätä digistä?

Onko kaikkien pakko tykätä digistä?


En edusta diginatiivien sukupolvea. Sen sijaan muistan vielä hyvin hetken, jolloin isäni raahasi kotiin huippuhienon Mobira Talkmanin. Oli melkoinen hämmästelyn aihe, kun puhelu lähti langattomasta yksiköstä ja pian lankapuhelin pirisi toisessa huoneessa. Samoin on helppo kaivaa muistista ne hetket, jolloin hyvin hitaan modeemin avulla sai ensi kertaa kotoa yhteyden alkeelliseen merkkipohjaiseen verkkopalveluun. Melkoinen murros noihin nostalgiahetkiin liittyy.

Nyt maailma ja Suomi on jo täytetty digilaitteilla. Monilla on useita tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia. Lisäksi autot, jääkaapit, astianpesukoneet, telkkarit ja jopa liedet ovat nykyään verkossa. Kaikkia suomalaisia digitalisaatio ei kuitenkaan ole tavoittanut. Valtiovarainministeriön tietojen mukaan 300 000:lla yli 75-vuotiaalla ei ole tietokonetta eikä puolella miljoonalla yli 65-vuotiaalla ole älypuhelinta. Merkittävä osa suomalaisista on verkkopalvelujen ja kännykkäsovellusten ulkopuolella.

Neljännes yli 65-vuotiasta, eli 242 000 ihmistä, ei ole koskaan käynyt netissä. Laitteiden hankinta voi olla kynnyskysymys pienituloiselle, mutta uskon nettikokemattomuuden taustalla olevan monia syitä. Tunnistan lähipiiristäkin henkilöitä, joissa tietokone, saati sitten kosketusnäytöllinen älypuhelin, herättää pelkästään torjuntaa.

Tämä ei ole myöskään pelkkä sukupolvikysymys. Verkkoasiointia voi estää esimerkiksi näkövamma, lukihäiriö, muistisairaus tai muu toimintarajoite. Maahanmuuttajat taas saattavat jäädä verkkopalveluissa kielimuurin taakse.

Yhä suurempi osa kansalaisten ja yritysten kohtaamisista julkishallinnon kanssa tapahtuu verkossa. Kelan verkkopalveluihin tunnistauduttiin vuonna 2018 lähes 50 miljoona kertaa. Samaan aikaan Kelan palvelupisteissä asioitiin 2,4 miljoonaa kertaa. Fyysinen asiointi valtion virastoissa on vähentynyt nopeasti: vuonna 2011 asiakaskäyntejä oli 9 miljoonaa ja vuonna 2018 enää 5 miljoonaa.

Vaikka suuri osa suomalaisista jo asioi luontevasti viranomaisten kanssa verkossa, kansaa ei voi pakottaa siihen. Sähköisten kohtaamisten osuus kasvaa luontevasti sitä mukaa, kun kansalainen tai yritys kokee verkkopalvelut ylivertaisen helpoksi vaihtoehdoksi.

Tämä tarkoittaa meille fujitsulaisille velvoitetta kehittää yhä sujuvampia ja helpompia asiointipalveluja. Ja toisaalta viranomaisille se tarkoittaa haastetta panostaa automaattisiin palveluihin. Mitä automaattisemmin palveluketjut toimivat, sitä vähemmän kansalaisen tarvitsee itse asioida. Lapsilisä on tästä hyvä esimerkki: sitä ryhdyttiin maksamaan 40-luvun lopulla automaattisesti niille, joilla oli lapsia – aluksi äideille, myöhemmin tilanteen mukaan myös isille.

Fujitsun visiona on rakentaa ihmiskeskeistä, älykästä yhteiskuntaa, ja nimenomaan ihmiskeskeisyys erottaa Fujitsun monesta muusta teknologiayrityksestä. Mainioita esimerkkejä suomalaisen digiyhteiskunnan parhaista esimerkeistä kertovat Fujitsu TV:n haastattelussa valtiovarainministeriön Maria Nikkilä ja Fujitsun Hemminki Sääksjärvi.