Nälkäpeli-asenteella kohti uutta normaalia

Nälkäpeli-asenteella kohti uutta normaalia


Vielä alkukeväällä moni tuttuni suhtautui globaalin pandemian tuomaan etätyömoodiin rennoin rantein vitsaillen nälkäpeli-mentaliteetista.  Mutta kun viimeiset vaahteranlehdet tippuivat maahan, asenne kellossa muuttui. Virtuaalisuus on tullut pysyvästi kokouksiin, opiskeluun ja työntekoon.

Koronakriisi on osoittanut sen, että työntekijöiden muutosvalmius ja suhtautuminen pitkittyneeseen etätyöskentelyyn vaihtelee paljon.

Jos aikaisemmin yrityksessä olisikin ollut vahva etätyöskentelykulttuuri (kuten Fujitsussa on vuosikausia ollut), voimme helposti olla siinä uskossa, että kulttuurimme tukee koronatilanteen aiheuttamia muutoksia.

Kun uusi fujitsulainen aloittaa työt suoraan kotikonttorilta, on perehdyttävän organisaation aidosti sanoitettava kulttuuriaan. Muissa olosuhteissa se välittyisi toimistoarjessa uudelle työntekijälle työn lomassa.

Olen kuullut eri tahoilta kummastelua siitä, mikä ongelma erityisesti meillä nuorilla on etätyöskentelyssä. Kun ei tarvitse pendelöidä työpaikalle aamuruuhkassa, lounastauon voi hyödyntää juoksulenkkinä ja rahaakin säästyy, kun 10 euron työpaikkalounas jää päiväbudjetista pois. Ja että kyllähän te nyt osaatte virtuaalisesti työskennellä, kun muutenkin kuljette 24/7 puhelin, tabletti, älykello ynnä muut vempaimet kädessänne!

Pitkittyneen etätyöskentelyn myötä elämäntyylimme muutos menee kuitenkin jo pidemmälle kuin vain ajatukseen siitä, että Zoom-palaveriin kirjautuessa tulee huitaista ripsiväriä silmiin. BBC:n taannoisen artikkelin mukaan erityisesti uraansa aloittavilla nuorilla asiantuntijoilla on entistä haastavampaa tuoda esiin omaa asiantuntijuuttaan ja hahmottaa urakehitystään, kun perinteiset toimistoarjen raamit puuttuvat. He haluavat verkostoitua vilkkaasti ja luoda elämää pidempiä ystävyyssuhteita saman henkisten ihmisten kanssa. Niitä on kuitenkin vaikeampi rakentaa kameran välityksellä – ja tämä on näissä oloissa pakko hyväksyä.

Pitkään samaisessa organisaatiossa työskennelleen henkilön etätyöhaasteet ovat ehkä erilaiset, vaikka toimistoarjen sanelema rytmi on täytynyt hahmottaa uudelleen ja perinteiset tiimin aamukahvit ovat vaihtuneet virtuaalisiksi. Kotisohvaltakin viestiessäsi tutut kollegasi tietävät jo entuudestaan, kuka olet, missä työpanoksesi on kultaakin arvokkaampi ja mihin kaikkeen kykenet.

Nuoren asiantuntijan tarve tuoda esiin omaa osaamista ja potentiaalia on haastavampaa, kun fyysinen kohtaaminen vähennetään yhtälöstä. Faktahan on, että Zoom-ideoinnissa jää paljon ei-verbaalista kommunikointia pois. Uran alkuvaiheessa näytön paikka polttelee jatkuvasti mieltä. Etäpalaverointi mikrofoni mykistettynä tuntuu samalta kuin istuisi teatterin takarivissä yksin. Ketä kiinnostaa?

Kun saavumme etätyöpelin loppuareenalle, edessämme on todellinen näytön paikka. Jokaisella areenan kilpailijalla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, mutta kuka lyö loppuvastuksena seisovan kommunikointimörön? Kun toista ihmistä ei näe eikä kehonkieltä pääse lukemaan vierestä, on alettava käyttää sanoja sen sijaan, että ohimennen nyökkäisi ja hymyilisi.

Virtuaalisiin kohtaamisiin ja afterworkeihin tottuu varmasti ajan kanssa, kunhan välineet näiden toteuttamiseen ovat organisaatiossa kunnossa.

Voiko käydäkin niin, että me nuoret työntekijät voitamme etätyöpelin kimmoisilla digitaidoillamme vai lyökö loppuvastustajan lopulta maratoonarin kestävyyden omaava konkarikollega? Uskon kuitenkin vahvasti, että tässä pelissä kaikki selviävät.