Epäuskosta etäuskoon

Epäuskosta etäuskoon


Tuttavani aloitti uudessa työpaikassa syksyllä 2019. Koska työmatka tarkoitti tunnin verran julkista liikennettä suuntaansa, hän tiedusteli esimieheltään, voisiko tehdä työnsä esimerkiksi yhtenä päivänä viikosta kotitoimistolta. ”Ehdottomasti ei. Työsi on sen kaltaista, ettei sitä voi tehdä etänä”, oli vastaus. No, nyt hän on työskennellyt uusien kollegojensa tavoin Covid19:n pakottamana jo puolitoista vuotta kotoa käsin. Työnteko etämoodissa on yllättäen sujunut aivan mainiosti.

Käsi ylös, kuka ei ole kuullut vastaavia tarinoita? Uuteen tilanteeseen singottuina olemme saaneet huomata uusien toimintatapojen olevan paitsi mahdollisia, usein myös aiempaa tehokkaampia. Ja digitaaliset työkalut ovat kehittyneet valtavin harppauksin tukemaan tätä lisääntynyttä kysyntää. Järjestelmien, sovellusten ja palvelujen toimintavarmuus on parantunut, uudet toiminnallisuudet vastaavat todellisia tarpeita ja niitä kehitetään käyttäjäkokemus edellä.

Edellä mainitut toteutuvat kohdallani ainakin yhteiskehittämisen työkaluissa. Osallistujien puheesta saa selvän olinpaikasta riippumatta, kun mikrofoneihin on opittu puhumaan. Eikä naamankaan näyttäminen enää pelota niin paljoa kuin aiempina videokokousaikoina. Etäosallistujat on opittu ottamaan myös hybridi-istunnoissa tasavertaisina huomioon. Digitaaliset valkotaulut puolestaan ovat jo niin hyviä, että saatan käyttää niitä myös työpajoissa, joissa ollaankin fyysisesti läsnä. Satunnaiset online-osallistujat on helppo ottaa mukaan työhön, ja tulosten erillisen digitoinnin tarve poistuu.

Tokihan sitä toivoo, ettei työtapojen uudelleen arviointi aina vaatisi maailmanlaajuisen pandemian kaltaista kannustinta. Itse uskon, että kauan odotettu ”uusi normaali” koostuu it-työkalujen kehittymisen osalta käyttäjän kuuntelemisesta, tehokkuuden tai muun hyödyn tavoittelemisesta ja sekä työ- että muun elämän ihmislähtöisestä limittämisestä. Jos katsot tekeväsi työsi tehokkaammin kotitoimistolta, tee se sieltä.