Koulujen digikolmiloikasta puuttuu enää kolmas hyppy

Koulujen digikolmiloikasta puuttuu enää kolmas hyppy


Lokakuun alkupuolella sain kiinnostavan tilaisuuden vierailla digitaalisen koulutuksen tapahtumassa Aulangolla. Interaktiivinen teknologia koulutuksessa -konferenssilla on pitkät perinteet ja myönnän, että edellisestä vierailustani kyseisessä tilaisuudessa oli kulunut liian kauan. Nyt pääsin kerralla kartalle siitä, kuinka koulut ovat lyhyessä ajassa ottaneet pitkän digiharppauksen.

Reissuvihot ovat historiaa

Digitaalisuus on olennainen osa koulun toimintaa ja arkipäivää. Koulun perustehtävä on tietysti edelleen sama kuin ennenkin, mutta opetuksessa käytettävät materiaalit ja tehtävät ovat valtaosin verkossa, samoin kodin ja koulun välinen yhteistyö on siirtynyt sinne. Repussa kulkeneet risaiset reissuvihot ovat historiaa. Monessa koulussa jo neljännestä luokasta ylöspäin oppilailla on käytössään henkilökohtainen kannettava tietokone, jota koulutyössä hyödynnetään. Korona-aika etäopetuksineen toi mukanaan vielä uudet mausteet koulujen digitaaliseen arkeen.

Digitaalisissa oppimisympäristöissä käytettävyys ja luotettavuus ovat olennaisimmat edellytykset koulupäivän sujuvuudelle. Kenelläkään ei ole mahdollisuutta eikä aikaa taistella toimimattomien laitteiden kanssa, vaan työskentelyn on sujuttava heti oppitunnin alusta saakka.

Kouluissa on myös panostettu oppilaiden digitaalisten taitojen kehittämiseen, ja nämä taidot ovat opetussuunnitelman keskeinen osa. Kansallisen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman tavoitteena on vahvistaa järjestelmällisesti lasten ja nuorten medialukutaitoja, tieto- ja viestintäteknologista osaamista sekä ohjelmoinnin osaamista varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa.

Mutta millä tasolla ovat opettajien digitaaliset taidot?

Suomessa on yli 20 000 opettajaa, joilla on vaihteleva valmius käyttää digitaalisia välineitä omassa opetuksessa. Osa opettajista työskentelee jo hyvinkin sujuvasti digitaalisessa maailmassa, mutta joukossa on myös niitä, jotka kaipaavat lisätukea.

Opettajille on täydennyskoulutusta tarjolla ja kouluissa tutor-opettajat tekevät parhaansa. Mutta riittääkö se? Toimiakseen parhaiten avun pitää olla koulupäivään sovitettua, täsmällistä tukea laitteiden käytössä ja niiden pedagogisessa hyödyntämisessä.

Opettajillekin voisi järjestää omia digivälkkiä tai -klinikoita, joissa saisi henkilökohtaista tukea työskentelyyn. Digitaalisten kanavien avulla hyviksi todettuja käytäntöjä ja malleja kannattaa myös jakaa opettajien ja koulujen kesken. Jotta tämä onnistuu, kannattaa mukaan pyytää myös koulun ulkopuolista apua. Digitaalista muutosta tehdään parhaillaan kaikilla toimialoilla ja talon ulkopuolelta kannattaa ammentaa oppia ja sovittaa keinoja koulun arkeen.

Totta siis on, että kouluissa on tehty digiloikkaa. Kolmiloikkatermein lankulta on jo ponnistettu sekä ensimmäinen ja ehkä jo toinenkin loikka on otettu, mutta vielä on jäljellä se kolmas ennen lopullista tulosta. Ja sen jälkeen voikin taas aloittaa valmistautumisen seuraavalle hyppykierrokselle. Sillä toiminnan muutoksen jatkuvuus koskee myös koulun arkea.